torstaina

juksasin


en oikeesti muuten unohtanut edelliesestä pakettipostauksesta puikkoja, ne olivat heti vaan tiukasti in äksön (että toisen kerran kiitos!), tässä valmista.

oiskohan evillan tai vastaavan liukuvärjättyä tiinan kaapista ja lisänä vyyhdillinen wollia. wollin kanssa meinas itku päästä kun samat puikot ei tuntuneet kelpaavan. (ja se päättelyreuna menee uusiksi juu.)

idea on napattu anNulta joskus loppukesästä ja pikkuhiljaa tuli valmista. ylempi kuva on ehkä enempi värinen.


 
triangular garter shawl
puikot 3puol (addi/knit picks)

minä sain pahnanpohjimmaisen koon kirjainmarketista. jätin itsestäänselvyydet (koti, kudin, kakarat) pois, ja keskityin mielenkiintoisimpiin. ette te jaksa näitä kilometrisotalla lukea kuitenkaan.

kakku.
täytekakku on parasta juhlien jälkeisenä aamuna jääkaapista, mieluusti suoraan kakkulautaselta lusikalla nautittuna.
(minä syön myös ne pahat säilykekirsikat kakun päältä. vaikka ne on pahoja. jonkunhan ne pitää syödä. sama koskee marsipaaniruusuja.) kakulle on eduksi, jos siinä on kermavaahdon kaltaista sörsseliä, muulla ei ole niin väliä.


kirjat / kirjasto.
aina joku tyynyn vierellä. muutama rivi on saatava lukea ennenkuin henkilökohtainen lamppu illalla sammuu. nyt menee vaan enkkuneulekirjoja, joskus ihan oikeitakin. aiemmin tuli luettua ja paljon. hyviä novelleja saa suositella! niistä pidän erityisesti. ja runoista. ja aika monesta muusta.

kirjasto on minulle tärkeä paikka, aikanaan jopa vielä tärkeämpi. sieltä löytyy ihan mitä vaan jos on aikaa etsiä. ala-asteella toimineen sivukirjaston taisin lukea melkein kokonaan sen kuuden vuoden aikana. joskus haaveilen vieläkin, että jos ottaisi makuupussin ja eväät mukaan ja jäisi yökylään kirjastoon. uskon vakaasti, että kirjastontäti voi vaikuttaa paljon ihmiseen suosittelemalla hyviä kirjoja. minulle tapahtui niin.

kirsikkatuotteet.
nimi on enne? addiktio. valitettavasti kotosuomessamme erilaisten kirsikkasyömisten määrä on aika hävyttömän huono. vuosien varrella olen reissuillani testaillut sekä hyviä että huonoja. erityisesti pietarilainen jäätelö ja unkarin paikallisjunassa syöty jugurtti ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.
jos olet aikeissa aloittaa kirsikkatuotteiden vähittäismyynnin, ota yhteyttä. tämän parempaa koemaistajaa ei ole.

kansanmusiikki / kansanperinne.
Ihan Parasta ja Huippuu. ilmaisua löytyy kumpaankin suuntaan, isoa ja pientä ja kaikkea siltä väliltä. päihittää rouheudessaan kuus-nolla hevin ja rokin vaikka yhteensäkin. täysin oma maalimansa kaikkien musiikkien seassa.

toisaalta kaikki se elämä joka musiikissa kuuluu. sukat, lapaset, supikkaat, sananparret, kirnut, runot, pirtanauhat, vanhat valokuvat, kaikki, myös tanssi ja todellakin lapikkaat.