perjantaina

aikahyppy



jumahdin johonkin aikakuoppaan. sen seurauksena hävisi parisen viikkoa huips vaan jonnekkin. kutsuvat sitä kai lomaksi.

mutta. viikko sinne tai tänne, vietin tänään vanhenemismerkkipaalupäivää taas kerran. hyvässä mutta nuorekkaassa, 4-vuotiaassa seurassa. omatekemä sekin.
muistamisia (lue: paketteja) ei siis juuri kotinurkilla ole nähty kun puoli perhettä huitelee uralin tällä puolen. ketkut. ja onhan se tietenkin pieni pettymys. sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä syntymäpäiväpaketti on parasta, heti joululahjapaketin perään. (mielellään monta jos saa valita.)

paitsi että eilen tuli paketti. niin että viime yö meni lueskellessa, josta syystä meinattiin myöhästyä uimarannalta, onneksi ranta oli vielä paikoillaan kun päästiin perille.
kas tässä:


huh! mykistyin. kiitos piipa! suffelin tarjosin sällille. (muut söin itse. joku roti. minun paketti kuitenkin.)

ennen sitä lueskelua päättelin nämä.


malli: zimmermann: mitered mittens, knitter's almanac.
puikot: 3,5 bambu.
lanka: pirtin kehräämön alelaarista. joku muukin oli käynyt pirtin kehräämöllä viime viikolla.
uutta: i-cord-aloitus ja tuommoinen toisenlainen peukalo.

annikaisen dimangista kiitän ja pokkaan ja laitan kiertoon näine hyvineen.

heidi
tuulia
pikkukettu
anna k-r
piikkari
kirsi
marsvin
tiinaf
olkaa hyvät! ja koska säännöt ovat tärkeät ja syyllinen pitää aina löytää, tässä vielä varmuuden välttämiseksi nämä:
1. Voittaja voi laittaa tunnustuksen omaan blogiinsa esille.
2. Linkitä postaus siihen blogiin, mistä sait palkinnon.
3. Nimeä vähintään seitsemän muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita linkit näihin blogeihin omaan postaukseesi.
5. Jätä viesti niihin blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

ja helpotuksen huokaus! välillä jo pahalta näyttänyt käyttäjäpohjainen ongelma on ratkaistu ja selstoffit vihdoin paikoillaan, joten kissat ovat perillä ensi viikon alkumetreillä. mau.

tiistaina

ylös-alas-heikunkeikun


ehkä ensimmäisessä tai jotain niillämain neuletapaamisessa sain puoli kassillista tummansinistä oklahomaa. taitaa olla tennesseen nimistä nykyisin? (ja uskallanko väittää, ettei oklahoma ole yhtä supermerseroitua vaan vähän pehmeämpää?)

lontoonkielinen ohje laskee oikeat speksit ihan mittojen mukaan. tarvittavia määreitä ovat neuletiheys/gauge, puikkokoko/needle size ja rinnanympärys/chest measurement. suosittelen!
lisäykset on näkyvillä reikäriveinä ja raitarivien tämmäykseen käytin tätä ohjetta.

ohje: simple worked-from-the-top raglan pullover pattern calculated by the percentage method
lanka: novita oklahoma ja mandarin classic
puikot: 3,5
koko: noin 116

- mieti vielä kahdesti sitä puuvillaa.
- kun neuloo ylhäältä alas saumattomasti, niin ne hihat kannattaa tosiaan neulasta ensin.
- tummansinistä jäi vielä; nk. ei-lopu-koskaan -lanka.
+++ laiheliinille mittojen mukaan ja kasari-vaikutteistaan huolimatta ihan kelpo paita.


maanantaina

valmis!



paita. vihdoinkin.
vilautuskuva ensin. yritän metsästää liikkumattomampia kuvia joten pysykää kanavalla.



arvonta. perustelunne olivat vakuuttavia, joten ylläripyllärinä kaksi kissaa lähtee matkaan. teille, nna ja teisa. toivottavasti kissat viihtyvät!

keskiviikkona

kissakimble



saanko esitellä, ihkaensimmäinen blogivoittoni:

kiitos muoriska! kannatti ehdottomasti jäädä makuupussissa eteisen lattialle nukkumaan. suklaa käytettiin perheen ruokkimiseen äärimmäisissä luonto-olosuhteissa.

ja kiitos kissakommenteista! kesälomahuumassa ja blogivoittopöhinässä laitan vahingon kiertämään: reissukissakimble.
reissukisu kestää tukevammassakin vauhdissa eikä jätä yksin. reipas, mitäänpelkäämätön luonne. myöskään minkäänlainen siili- tahi karvanuha ei yllätä. mahtuu tarvittaessa käsilaukkuun. koulutettu puikkojen vahtimiseen. vähäsyömäinen.

nimi (ja yhteystieto) postilokeroon alla ja arvontalaulu kajahtaa illansuussa maanantaina. onnea peliin!